esitteet

Puzer historiaa

 

Puzer-keskuspölynimureita on valmistettu pian 25 vuotta. Puzer-keskuspölynimurit kehittänyt KP-Tekno Oy perustettiin 1989. Alun perin valmistusohjelmassa oli keskuspölynimureita sekä omakotitaloihin että suurempiin kiinteistöihin; tehtaisiin, sairaaloihin ja hotelleihin.

Alusta lähtien Puzer on kehittänyt omia ratkaisujaan. Puzer on jo aivan alkuajoista käyttänyt putkistonaan ympäristölle ystävällistä 42 mm PP-putkea, jonka liittämisessä ei tarvita liimaa.

Suomessa ja muissa Pohjoismaissa oli 1990-luvun alkupuolella syvä lama ja saadakseen lisää resursseja Puzer luopui teollisuusimurien liiketoiminnasta. Vuonna 1997 lama oli ohi ja Puzerin kova kasvu yhdeksi Pohjois-Euroopan johtavaksi keskuspölynimurivalmistajaksi alkoi.

 

›› 2000 Puzer siirtyi käyttämään mallistossaan ”Through flow” -tyyppisiä moottoreita, joiden hyötysuhde ja äänitaso olivat merkittävästi hiljaisempia kuin perinteisten ”By pass” -moottoreiden.

›› 2003 Puzer teki keskuspölynimurimaailmassa vallankumouksen esittelemällä Puzer Eevan; maailman ensimmäisen keskuspölynimurin, joka oli alun perin tarkoitettu asennettavaksi asuintiloihin; siivouskomeroon tai kodinhoitohuoneeseen. Tällöin keskuspölynimuri voitiin asentaa myös pieniin ja kompakteihin taloihin, joissa ei ole tilaa suurelle keskusyksikölle.

›› 2004 Tämä innovaatio sai jatkoa kun Puzer esitteli Puzer Easyn. Se on pölynimurien hybridi, joka yhdistää keskuspölynimurin edut ilman asentamisen vaivaa ja sopii myös kerros- tai rivitaloasuntoihin.

›› 2005 - 2010 Puzer toimitti näitä compact-luokan malleja myös maailman suurimmalle kodinkonevalmistajalle, Electroluxille, mutta on jälleen palannut täysin itsenäiseksi valmistajaksi.

›› 2011 Puzer esitteli Puzer Ainon, joka edustaa kaikkein uusinta keskuspölynimuritekniikkaa. Näin Puzerilla on täydellinen mallisto niin pieniin kuin suuriinkin omakotitaloihin.